"Sä et oo sä, vaan se mikä et taho olla."

 

Miten tahansa asiaa katsonkin, miten tahansa pyrin asiaa näkemään toisin, miten tahansa kykenen hetkeksi asian poisselittämään, niin en voi olla näkemättä sitä mikä on totta, olen täysin vastuussa itsestäni.  Voi ehkä tuntua ja näyttäytyä päivänselvältä ajatukselta, niinhän se pitkään olikin, mutta se ei siirtynyt elämääni, ei näkynyt toiminnassani, eikä ajatteluun.

 

Tämä hetki on nyt ja joka hetki määrittää seuraavan hetken.  Olen vuosikausia vastustanut positiivista ajattelua, pidin sitä lapsekkaana ja ennen kaikkea heikkouden merkkinä, sillä pidin itseäni realistina ja maailma on paha ja epämiellyttävä paikka, joten miksi itseään kusettaa.  Sitten tuli se iso mutta, jos näen kaiken negatiivisena, siitä tulee tavallaan itseään toteuttava ennuste. Onko maailma paha, tai hyvä?  En tiedä, mutta voin valita näenkö kaiken mustana, vai voiko olla muitakin värejä olemassa.  Ja tässä tämäntyyppisen ajattelun ongelma usein on, kun niistä lukee tai kuulee, en tiedä kuvittelenko vain, mutta on kuin tarjottaisiin välitöntä muutosta.  Jos kaikki on ollut perseestä viimeiset 15 vuotta ja kaikki ajattelu, tunteet, kokemukset, uskomukset, asenteet ja reagoinnit ovat perustuneet ja kasvaneet siitä että kaikki on perseestä, niin eihän se heti muutu, vaikka tekisi mitä.  Ja ennen kaikkea pyrkimys muutokseen ja muutos ylipäätänsä tekee kipeää.

 

Minulle ajatus, kokemus siitä, että olen jatkuvasti katsonut maailmaa ja itseäni sekä niiden välistä suhdetta harhaisesta näkökulmasta on lähes tyrmistyttävä.  Minun oli oltava vastustamassa kaikkea, minun oli pelättävä uhkia, minun oli luotava aggression täyttämä ulkokuori, minun oli luotava ulkoinen olemukseni luotaantyöntäväksi.  Mutta ne eivät enää ole tarpeen, ne eivät ole olleet tarpeen pitkiin pitkiin aikoihin.  Ja tässä tulee vastuu esiin, olen tiedostanut kipuiluni kuitenkin pitkään ja kyennyt näkemään yhteyden lapsuuteen ja tapaani olla ja käyttäytyä, mutta en ole ymmärtänyt, täysin tiedostanut, että muutoksen tulee lähteä minusta.  Päivänselvä ajatus (olen viime aikoina huomannut että päivänselvä harvemmin pätee meikäläisen kohdalla), koska kuka muu pystyy sitä muuttamaan.  Voin hakea ulkopuoleltani apua, mutta en muuta voi saada itseni ulkopuolelta kuin hetken lohdutusta, neuvoja ja joskus herätystäkin, muuta muut eivät voi tehdä.

 

Vanhan heittäminen pois sattuu, mutta se on tehtävä.