Välttelen häpeästä kirjoittamista, puhumista, kokemista.  Tahdon häpeän olevan poissa, tahdon ettei häpeä olisi niin voimakas, vaadin häpeän poistumista.

Kykenen käsittelemään ja kokemaan pelkojani.  Häpeä taas on tunteena niin lamaannuttava ja voimakas, niin kaikenkattava, että hirvittää.  Nyt kun katson taaksepäin, niin huomaan että olen aina, aivan nuoresta pitäen, tehnyt kaikkeni ettei häpeä minua tavoittaisi, ettei se voimallaan minua nujertaisi.  Jostain syystä häpeän tunne on niin syvällä, niin kipeä, aivan liian kipeä.  Kuten arvata saattaa, tällä nimenomaisella hetkellä koen tätä häpeää, jonka syy on minulle tuntematon.

Olen alkanut ymmärtämään, etten voi mitään hallita.  Asiat ovat kuten ovat, maailma pyörii radallaan jne.  Mutta jokin estää minua täysin hyväksymästä tätä asiaa ja koen että se on juuri voimakas häpeän tunne.